No nyt

No nyt alkaa äänenvoimakkuus vihdoinkin hieman nousta kun puhutaan Heinäluoman vaihtamisesta. Hanna sanoi asian kauniisti ääneen, Pete komppasi kauniin lakonisesti ja Petterikin liittyi mukaan, vaikka vastahakoisemmin.

Kalliomäen totuuskomissiossakin asia on uskallettu sanoa ääneen.

Tältä pohjalta on hyvä jatkaa.

Valitettavasti en usko Heinäluoman kaikesta asiantuntemuksestaan ja osaamisestaan huolimatta kykenevän voittamaan vaaleja. Hän näyttää edustavan, osin aiheesta, osin varmasti ansiottaankin, niin monta puolueen huonoa puolta ja heikkoutta, että tällä johdolla SDP:lle on tulevissakin vaaleissa tarjolla vain uusia tappioita.

Ja kaikki ne tappiot me ansaitsemme. Sen verran uskallan vielä toivoa, että me joskus opimme.

Se on sinällään väärin, koska Eero on epäilemättä erinomaisen kyvykäs. Mutta se kyvykkyys ilmenee ulospäin tavalla, joka ei pure kansaan vaan pikemminkin syö kannatustamme. Ja mistään sillä ei hankita uusia äänestäjiä.

Tuskin kannatuksemme kovin pitkään niin nopeasti putoaa kuin vaalikampanjamme aikana. Lohdutus on rajallinen, koska sillä tahdilla kannatus loppuisi kunnallisvaalien vaiheilla tyystin. Siihen tahtiin ei kyllä moni putiikki pysty. Toivottavasti emme mekään montaa kertaa peräkkäin.

Viimeistään ensi vuoden puoluekokouksessa puheenjohtaja pitäisi vaihtaa. Tai ainakin heti kun kunnallisvaalit on Heinäluoman johdolla hävitty. Ja Eeron johdolla ne hävitään. Valitettavasti.

Niin se käy.

Kesät ja opettajat

Kesän lähestyessä näyttää alkavan taas keskustelu viransijaisista, joiden sijaisuus päättyy kesäajaksi kun viran vakinainen haltija palaa hoitamaan virkaansa. Hyvä niin.

Sijaisopettajien kannaltahan tilanne on kertakaikkisen epäoikeudenmukainen. Vakinainen opettaja toimii opettajana vain silloin, kun opetettavaa ei ole ja palaa lukuvuoden taas alkaessa takaisin vapaalle. Virkaan nimitetään taas sijainen, joka kaikeksi hyväksi on vielä usein sama henkilö joka hoiti sijaisuutta edellisenkin lukuvuoden.

Tänään HS:n mielipidepalstalla (Tiedän. Taas.) eräs sijaisena toimivan opettajan kanssa naimisissa oleva seurakuntapastori toisteli mantraa, jonka mukaan koko ongelma on kuntien syytä. Kaikki selitykset, että viran vakinaisen haltijan palaaminen virkaansa veisi sijaisen palkan, ovat hänen mukaansa virheellisiä. Kunta muka vain ”jättää sijaiselle kuuluvan palkan maksamatta.”

Kun vielä ymmärtäisi, että kenen sijaistamisesta kunnan oikein pitäisi sijaisopettajalle maksaa silloin kun vakituinen viranhaltija hoitaa virkaansa. Sen kun ymmärrän, olen viisas mies.

Perintöarvot

Eipä taas tarvinnut odottaa kauaa, että keskustelu perintöverosta jatkuu vahvalla asialinjalla. Tänään eräs siuntiolainen kuvataiteilija kertoo HS:n mielipidesivuilla kuinka omaisuuden periminen ei ole rahan perimistä, eikä perittävälle kiinteistölle voida määrittää rahallista arvoa.

Niinpä. Mitenkäs sitä asioilla muuten olisi rahallista arvoa kuin kaupantekohetkellä. Muutoin kyse on vain symbolisesta rahanarvosta, ei todellisesta rahasta.

Tokihan on niin, että ehdasta riihikuivasta käteisestä, kunnon kultakolikoista nyt puhumattakaan, ei ole kyse kun joku perii kesämökin. Mutta kyllä sillä nyt aivan ehta rahallinen arvo on.

Sinällään on toki niin, että tavaroilla ei oikein ole muuta hintaa, kuin mikä niille markkinoilla määräytyy (tässä oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, ettei ko. kauppaan liity ulkoisvaikutuksia). Mutta markkina ei ole olemassa vain silloin kun tätä em. maanmainiota kesämökkiä kaupitellaan pahaa-aavistamattomille ostajille. Ei se markkina mihinkään katoa siitä, ettei kesämökkiä myydä. Tai ilmaannu tyhjästä sillä hetkellä kun kesämökki myydään.

Piristystä toi järvenpääläisen valtiotieteilijän varsin aiheellinen kirjoitus, joka nosti hyvin esille, ettei Venäjän ja Viron patsaskiista ole aivan niin yksioikoinen kuin miltä se mediassa helposti näyttää. Tästä lisää myöhemmin. Elleivät suomalainen Venäjän pelko, ryssäviha, katkerista kokemuksista kumpuava vahingonilo kaikista Venäjän ongelmista, venäläisvähemmistön Baltiassa kokemat vaikeudet, niiden oikeuttaminen Neuvostoliiton sorrolla tai Venäjän suurvalta-asemaa panslavistisin sävyin tavoitteleva ulkopolitiikka katoa tykkänään. Mutta ehkä ehdin vielä mukaan myöhemminkin.

Perustelluista oletuksista

Tuoreimmassa Nykypäivässä toimituspäällikkö Iloniemi kirjoittaa Goren elokuvasta Epämiellyttävä totuus leimaten sen valikoiduista totuuksista, puolitotuuksista ja epätotuuksista koostuvaksi viherpelotteluksi. Epätotuudet hän on varmuudeksi suomentanut sulkuihin valheiksi, siltä varalta, että joku tekstiä lukeva kykyilijä ei hienovaraista vihjettä muutoin ymmärtäisi.

En nyt ryhdy tässä yhteydessä puolustamaan Goren dokumenttia, joka on kiistatta hieman mutkia oikova, enkä Nicholas Sternin raporttia, jossa siinäkin on käsittääkseni joitakin puutteita. Sen sijaan toimituspäällikön johtopäätös, että tarkentuessaan uhkakuvat pienenevät on käsittämättömän naiivi.

Se, että julkisuudessa olleissa Sternin raportissa ja Goren dokumentissa on esitetty raflaavampia kauhukuvia kuin IPCC:n tuoreimmassa raportissa ei mielestäni ole mitenkään yllättävää. IPCC:n ennusteissakin haitari on varsin laaja ja erot pahimman mahdollisen ja pienimmän mahdollisen muutoksen välillä erinomaisen oleellisia. Laaja haitari on käytössä yksinkertaisesti siksi, että me emme aidosti tiedä, miten tilanne tulee kehittymään.

Se, että eri ennusteiden keskiarvomuutos on vähäisempi kuin muutos pahassa tapauksessa tuskin yllättää ketään. Paitsi Nykypäivän toimituspäällikön, joka yrittää venyttää tästä johtopäätöksen, että tiedon lisääntyessä uhat pienenevät jatkuvasti, jolloin ne loogisesti nollautuvat kun vain tiedämme tilanteen riittävän tarkasti. Ilmastonmuutos on sillee niinku sosiaalisesti konstruoitu. Sano.

Mielenkiintoisempana pidin kuitenkin arvon toimituspäällikön näkemystä, että Sternin raportin lähtöasetelma, jossa ilmastonmuutoksen hinta arvioidaan tilanteessa, että sitä ei mitenkään hidasteta, on valheellinen. Iloniemen mukaan ilmastonmuutokselle joka tapauksessa tehdään jotakin, joten toimettomuuden hintaa ei kannata määrittää. Ikään kuin toimettomuuden hinta ei antaisi hyvää vertailukohtaa erilaisille skenaarioille, joissa jotakin tehdään.

Mutta ehkä tälle vastahankaisuudelle löytyy syy ajankohtaisesta tulopolitiikasta. Tasa-arvotuponkaan hintaa ei kannata laskea, koska kukaan ei sitä oikeastaan aiokaan toteuttaa. Hallitus ei aiokaan toteuttaa sellaista tasa-arvotupoa, joka ihmisten mieliin vaalikamppailun aikana hiipi ilman, että Kokoomus siihen mitenkään vaikutti. Näin ollen tasa-arvotupolle laskettujen hinta-arvioiden perusta on valheellinen.

Nyt vain odotellaan, että tämä valheellinen hinta-arvio todetaan syyksi sille, ettei mitään voi tehdä.

Mikään muu putiikki kuin kykypuolue ei kykene tuottamaan tällaista määrää upouutta, ennennäkemätöntä logiikkaa.

Hesari

Tämäkin blogintekele on alun perin perustettu ajatuksella, että aina maailman sekä erilaisten mielipiteenilmaisijoiden aivoitusten ärsyttäessä niistä voi surutta kirjoittaa tänne, eikä tyytyä vaahtoamaan tutuilleen.

Valitettavasti blogi on täyttänyt tämän tehtävänsä varsin huonosti, mikä näkyy postausten määrässä. Nyt täytyy kuitenkin taas hieman avautua.

Viime viikkoina HS:n mielipidepalsta on taas ollut täynnä erilaisia kirjoituksia, jota ovat tehokkaasti estäneet verenpaineen laskemisen liian alas. Mitään sinällään poikkeuksellista tässä ei ole. Vaikkakin viime kuukausina erilaisia erikoisia kirjoituksia on tuntunut tulevan aiempaakin useammin. Koska kaikkia niistä ei voi ikinä kommentoida, täytynee tyytyä kommentoimaan mielipidekirjoituksia vain ajoittain. Ja kovin pintapuolisesti. Seuraavassa - mitä sadattelin tänään:

Useampikin ihminen on jaksanut ylistää uuden hallituksen linjausta perintöveron laskemisesta ja osittaisesta poistamisesta korostaen ahkeruuden, työteliäisyyden ja yrittämisen arvoa yhteiskunnalle. Eli kaikista maailman veroista kannattaa ahkeruuden, työteliäisyyden ja yrittämisen arvon nostamiseksi alentaa perintöveroa. Sitä ainoata veroa jolla ei ole mitään tekemistä oman ahkeruuden, työteliäisyyden ja yrittämisen kanssa. Eikä kirjoittajista oikein osaa tietää ovatko he älyllisesti epärehellisiä, vai epärehellisiä ihan muuten vaan.

Tosin jos joku voi osoittaa oman henkilökohtaisen ahkeruutensa, työteliäisyytensä tai yrittäjähenkisyytensä aikaansaaneen sen, että on syntynyt vanhempiensa lapseksi olen valmis muuttamaan mielipidettäni asiassa. Muutoin en. Tähän palaan kun keskustelu jatkuu.

Vastaava sakki on kirjoitellut peruskoulusta kaivaten tasokursseja yms. Niiden kommentoimiseen menee sen verran aikaa, että jätän senkin myöhemmäksi. Tai seuraavaan kertaan kun kaivautuvat koloistaan samalla asialla.

Tänään nykykoulun rappiosta kirjoitti taas joku vanhempi henkilö, joka muisti maailman olleen paremmalla tolalla omassa nuoruudessaan. Kommentti ei liittynyt oppimistuloksiin vaan yksinkertaisesti hyviin käytöstapoihin. Näin jatkettiin ainakin joitain satoja vuotta jatkunutta perinnettä, että vanhempi sukupolvi haukkuu nuoremman huonosta ja rappiollisesta käytöksestä, joka ei olisi heidän nuoruudessaan tullut kysymykseenkään. Nuorempi sukupolvi tuhahtelee halveksuvasti kunnes oppii paheksumaan itseään nuorempia.

Mutta tämä vanhempi herrasmies päätti kaikin puolin ansiokkaan muistelonsa kertomukseen siitä, kuinka hän itsekin oli joutunut koulukiusaamisen uhriksi, mutta fyysisen väkivallan uhalla (väkivallalla?) kiusaaja saatiin talttumaan. Isänsä oli kiusaamisesta kuultuaan ollut sitä mieltä, että pojalle pitää antaa selkään. Loppuun tarina vain vihjaa. Kaunista. Jos eivät ongelmat korjaannu sillä, että ihmisiä lyödään turpaan, niin eivät sitten millään. Laajemmassa mittakaavassa voisi aloittaa niistä, jotka tuhlaavat ihmisten aikaa sekä vaarantavat koko kansakunnan mielenterveyden kirjoittamalla joutavaa roskaa luettuihin sanomalehtiin. Kirjoittaisivat edes kirkkoon ja kaupunkiin. Sitä sentään osaa varoa.

Vastaavanlainen valopää kyseenalaisti tutkimustulokset siitä, että suomalaiset ovat maailman neljänneksi onnellisinta kansaa. Hänestä näin ei voinut olla, koska Suomessakin oli vielä asioita, jotka olivat huonosti. Se, missä mikään asia ei ole huonosti, ei jutusta paljastunut. Sen sijaan paljastui, ettei vanhuksia hoideta ”heille kuuluvalla arvoa antavalla tavalla” (tämän tavan luonne ei jutusta paljastunut), etteivät suomalaiset tunne empatiaa ja ettei meillä ole sydämen sivistystä, minkä kuulemma huomaa heti matkustaessaan ulkomaille. Kirjoittajaa ahdisti, ja hän tarvitsi lomaa Suomesta ja suomalaisista.

Koska kaikissa teksteissä pitää kriittisten osien lisäksi olla kannustavia osia totean, että olen kirjoittajan lopputuleman kanssa samaa mieltä. Hänelle tekee hyvää saada lomaa Suomesta ja suomalaisista. Mitään varsinaista asiallista perustetta en tekstistä löytänyt, vaan lähinnä syvää ahdistusta ja kokemusta siitä, että maailma on jotenkin määrittelemättömällä tavalla syvästi virheellinen. Jos tuo kokemus hälvenee muuttamalla ulkomaille, kannattaa se ehdottomasti tehdä. Matkaseuraksi voi ottaa edellä mainitun kasvatustieteiden kunniatohtorin, joka voi antaa selkään kaikille epäkohteliaille.