Sosialismin historia

Yle uusii taas dokumenttisarjan Sosialismin nousu ja tuho. Sarja perustuu Joshua Muravchikin samannimiseen kirjaan. Ilmeisesti nuorena sosialidemokraattisen liikkeen piirissä toiminut Muravchik on kokenut myöhemmällä iällään kääntymyksen ja tutkii nyt sosialismin historiaa American Enterprise Institutessa, joka on Yhdysvaltojen tunnetuimpia oikeistolaisia ajatushautomoita.

Sinällään minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tällainenkin dokumenttisarja Suomessa lähetetään. Ei, vaikka koko roska on alusta saakka rakennettu siten, että koko liike selittyy vain henkilökohtaisilla kaunoilla, vallanjanolla, naiiviudella ja millä tahansa muulla ei niin perustellulla, mutta pejoratiivisella selityksellä.

Hyvän esimerkin antaa Robert Owenin yhteisökokeilu New Harmonyyn viittaaminen lähes kulmakivenä tulkinnalle sosialismista uskontona. Muravchikilta löytyy aiheesta kokonainen artikkelikin, jonka argumentaatio on sama kuin dokumentin. Argumentaatiota kuvaa hyvin, että viikoittaisen poliittisen kokouksen rinnastamisessa uskonnolliseen toimitukseen tuodaan korostetusti esille (dokumentissa voimakkaammin kuin artikkelissa) kokouksen ajoittuminen sunnuntaille. Ikään kuin 1800-luvun alkupuolen viikossa olisi ollut kovinkin monta muuta vapaapäivää, joille sijoittaa mokomat kokoukset.

Argumentaation kruunaa toteamus, jossa Marxin ja Engelsin todetaan tuoneen hommalle kestävän profetian luomalla teorian, joka piti sosialismia kapitalistisen yhteiskunnan ristiriitojen purkautumisen väistämättömänä tuloksena. Tällä ajatuksella kun ei Muravchikin mukaan ollut mitään loogista voimaa, mutta sitäkin enemmän emotionaalista houkuttelevuutta. Epäilemättä se oli myös emotionaalisesti houkutteleva, mutta en minä aivan noin kevyesti osaisi itse sivuuttaa ajatusta, jonka totuudellisuudesta on kuitenkin osattu riidellä toistasataa vuotta. Immanuel Wallersteinkin osaa yhä pitää Marxin absoluuttisen kurjistumisen teoriaa totena.

No. Dokumenteilla olkoon lähestymistapansa ja mielipiteensä. Mutta olisi mukavaa, että YLE yrittäisi laittaa dokumenttinsa jonkinlaisiin kehyksiin kytkemällä siihen asiantuntijahaastattelun, keskusteluohjelman tai vaikka samaa aihetta eri näkökulmasta esittelevän dokumentin. Jotakin, joka toisi esille esitettyjen näkemysten suhteellisuuden. YLEn dokumentteja tavattaneen kuitenkin katsoa vähemmän suolan kera kuin 4D-dokumentteja maailman isoimmista peniksistä, rinnoista ja perversioista.

Dokumentin kiistaton vahvuus oli siinä, että se viesti, joka halutaan välittää, menee kyllä varmasti perille. Sen Muravchik osaa muutenkin.

Pelottavaa

Törmäsin turkulaisen Samuli Lintulan vanhaan vuodatukseen demareiden pelottavuudesta. Olin tekstin jo autuaasti unohtunut, mutta nyt se palautui mieleen kun web-leikkeet pamauttivat sen näkyville. Argumentaatio oli sitä luokkaa, että oli pakko reagoida, vaikka teksti on iänkaikkisen vanha. Ehkä Lintulakin on muuttanut näkemyksiään. Siltä varalta, ettei näin ole käynyt, todettakoon seuraavaa.

Lintula väittää mm., että "Vielä 1970-luvulla puolueen nykyjohtajat vastustivat tiiviimpiä suhteita läntiseen Eurooppaan ja kannattivat Neuvostoliittoa."

Keihin hän oikein viittaa? Koko sotienjälkeisen ajan demarit kävivät kovaa kamppailua Neuvostoliittoon sokeasti uskovaa epädemokraattista vasemmistoa vastaan. Joukosta löytyy toki nykyäänkin joitakin, jotka eivät suhtautuneet puhtaan vihamielisesti Neuvostoliittoon, mutta pääsääntöisesti suhtautuminen oli pikemminkin varovainen sen ajan mittapuilla.

Vaikka taistolaiskorttia on aina vastenmielistä käyttää, haluaisin muistuttaa ko. joukon, jonka neuvostomyönteisyyden äärimmäisyydestä lienee helppoa olla yhtä mieltä, myöhemmästä poliittisesta tiestä. Anna Kontula gradussaan tutkimista vanhoista taistolaisista vihreitä äänesti 45 % (s 91). Demarit näkyvät vain osana ”muut puolueet” –ryhmää, johon kuulu 15 % vastanneista. Jos jostakin kannattaa vanhoja Neuvostoliiton kannattajia etsiä, niin suosittelen Vihreää liittoa ja Vasemmistoliittoa.

Mitä SDP:n ”Kokoomuslaiseen veropolitiikkaan” tulee, niin väite on karkean virheellinen. Veronkevennysten kohdistaminen kaikkiin tuloluokkiin siten, että myös pienituloisten verotusta kevennetään, ja sitenkin helpotetaan työllistymistä, on hieman erilaista kuin veronalennusten kohdentaminen suuria omaisuuksia periville (yritysomaisuus ja maa/metsätilat) tai kepulaisittain maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle (ruoan alv).

SDP:n ”lyhytnäköinen materialismikin” elää enemmän kirjoittajan pään sisällä kuin reaalimaailmassa. Erityisesti ilmastonmuutoksen kaltaisiin globaaleihin muutoksiin liittyvät hyvät asiat kannattaa kuitenkin toteuttaa tavalla, jolla voidaan mahdollisimman realistisesti muuttaa globaalia tilannetta joutumatta luottamaan kovin suuresti ihmisten hyvään tahtoon. Tämä vaatii rakenteellisia ratkaisuja. Rakenteellisista ratkaisuista taas voidaan perustellustikin olla montaa mieltä.

Otetaan esimerkiksi energian hinta teollisuudelle. Bioenergian huomattavan korkea osuus Suomen energiantuotannosta johtuu lähinnä metsäteollisuudesta, joka käyttää hyvin tehokkaasti jätteensä hyödyksi energiantuotannossa. Osin tästä syystä metsäteollisuutemme kuuluu käytännössä kaikilla mittareilla maailman ympäristöystävällisimpiin. Jos suomalaisen energian hinta nousisi niin korkealle, että se kannustaisi siirtämään tuotannon muualle, on vaikea uskoa, että tuotanto olisi nykyistä ympäristöystävällisempää.

Lisäksi suomalaisen vientiteollisuuden (metsä- ja metalliteollisuus) kulutuksesta puhuminen suomalaisten kulutuksena on vähintäänkin kyseenalaista. Eiköhän aiheutetut päästöt kuulu lopputuotteen kuluttajan kontolle. Jos voitaisiin perustellusti odottaa, että metsäteollisuuden maailmanlaajuinen tuotanto vähenisi kun suomalainen metsäteollisuus vähenee, voisi teollisuuden energian hinnan korottaminen olla perusteltua ympäristösyistä. Se on vain kovin optimistinen oletus.

Keijuja ja maahisia

Viime päivinä olemme saaneet nauttia geenimanipuloidusta rehusta käytävästä keskustelusta. Laajaa näkyvyyttä ovat saaneet taas monenmoiset varoittelijat, jotka tuovat esille gm-ruokien ”riskejä.” Useimmat ”riskit” edustavat puhtaasti maagista maailmankuvaa.

Jotkut kuvittelevat, että geenisoijaa itseensä ahtavan sian perimään siirtyy muunnettuja geenejä. Jos tällaista pelkää, voisi kuvitella ihmisen keskittyvän popsimaan mahdollisimman kehittyneitä eläimiä ja välttävän kasviksia kuin ruttoa.